Pakko päivittää blogi, kerrankin kun menee hyvin! (Ja koska tiedän, että J odottaa kieli pitkällä kuulumisiani... Terveisiä J:lle ja hyvää työpäivää!)

Kaksi viikkoa Go Fat Go:ta takana. Taakse jäänyt viikko oli erityisen pitkä ja piinaava, sillä vaaka jumitti samoissa lukemissa koko viikon. Mikään ei tapa motivaatiotani paremmin, kuin se, ettei minkäänlaisia tuloksia ole nähtävissä. Päätin kuitenkin, että tämä katsotaan loppuun asti -ja täysillä. Tippui tai ei.

Ja kyllähän sen tietää, että kun päivittäinen kalorimäärä jää vajaaksi ja harrastaa vielä liikuntaa päälle, että pakko sen painossakin on jossain vaiheessa näkyä. Maalailin jo kauhukuvia päässäni siitä, että kroppani on nyt niin totaalisessa shokissa uudesta ruokavaliostani tai etten liiku tarpeeksi, tai että ne kirotut sekavihannekset olivat sittenkin se kynnyskysymys. Viikonlopun vietin kotikotona maalla, eikä vertailukelpoista vaakaa ollut saatavilla. Tauko painon pakkomielteisestä kyttäämisestä teki hyvää. Tänä aamuna paino olikin jo pudonnut, ja reilusti. Yhteensä kaksi viikkoa GFG:tä ovat poistaneet kropastani 4,8 kiloa, ei ollenkaan hullummin, vaikkei tavoitevauhdissa ollakaan. Kolmen viimeisen viikon aikana olen saanut (surullisenkuuluisia) "kesä"kiloja pois 6,2.

Minua on alkanut hieman hirvittää GFG:n loppuminen. Entäs sitten? Sitten on taas "lupa" syödä kaikkea mitä mieli tekee -kohtuudella. Kaikkihan sen tietävät ettei Mai tunne kohtuutta. Jonkinlainen kompromissi pitäisi löytää strukturoidun ruokavalion ja totaalivapauden väliltä. Viikko aikaa kypsytellä ajatusta. Pelkään kuitenkin sitä, että ensi maanantaina sorrun syömään kaikkea, "kun en ole kolmeen viikkoon saanut syödä oikein mitään" ja hups vaan! Vaivalla pudotetut kilot ovat tulleet taas takaisin.

Viime viikolla liikuin enemmän kuin ensimmäisellä viikolla. Kävin kolme (oikeastaan neljä) kertaa sauvakävelylenkillä, tein kahtena päivänä kotitreenin ja yhden kerran tein oman selkä-vatsajumppani, sillä niska ja selkä ovat olleet pirun kipeät viime aikoina. Tuota neljättä sauvakävelylenkkiä en laske kunnolliseksi, sillä tyttö oli mukana polkupyörän kanssa ja puolessa välissä lenkkiä pyörästä irtosi poljin. Sitäpä en tietysti käsin saanut ruuvattua takaisin paikoilleen, joten kotimatka taittui sauvakävelysauvat kainalossa taluttaen lasten polkupyörää (sateessa). Ei ollut hauskaa.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat silti opettaneet minulle hirmuisen paljon itsestäni. Olen löytänyt sellaista päättäväisyyttä, itsekuria ja voimavaroja itsestäni, etten ole tietänyt moisten olevan edes olemassa! Olen lähtenyt lenkille, vaikka on väsyttänyt, olen treenannut lihakset kipeänä ja olen puskenut lihaskuntotreenit sisulla läpi. Minä olen äärimmäisen ylpeä itsestäni.

Ensimmäinen viikko gfg:n ihmeellisessä maailmassa takana. Ruokavalion noudattaminen on ollut helppoa, eikä liikunta ole ollut pakkopullaa. Ruokien valmistamiseen kulutan aikaa silti enemmän kuin normaalisti. Minulle on ollut helppoa erityisesti se, että minulla on lista asioista, joita saan syödä ja siinä se. Suuhun ei laiteta muuta. Minä en ole lipsunut _lainkaan_, kuka olisi uskonut? Okei, joustan säännöissä sen verran, että haistatan pitkät kiellettyjen kasvisten listalle. Jos tahdon syödä vihannessekoitusta tai keittojuureksia, niin minähän syön. Tuskin se on se kynnyskysymys tässä hommassa.

Omasta tahdonvoimastani kertonee eniten se, että perjantaina kävin kotikotona, pöydät notkuivat ihania leipiä ja pullaa. Tarkemmassa tarkastelussa silmiini eksyi myös juustonaksuja, suklaata ja lakritsia. Kamalan paljon kaikkea hyvää! Eilen olin tytön ja hänen isänsä kanssa ulkona syömässä. Tai siis katselemassa kun toiset söivät. Minä join coca cola zeroa. Välillä pitää oikein keskittyä siihen, ettei vanhasta tottumuksesta vaan napsaise jotain suuhunsa, sen verran houkuttelevasti tytön ranskalaiset olivat naamani edessä.

Voikohan muuten sokerikrapula tulla viikon viiveellä? Eilen kärsin niiiiiiiin jäätävästä päänsärystä ja huonovointisuudesta, että oksat pois. Särkylääkkeet eivät auttaneet, eikä nukkuminen. Yritin huijata kroppaani kokiksella.

Viime viikkoon mahtui kaksi kotitreeniä ja kolme ~tunnin sauvakävelylenkkiä. Ehkä olisi pitänyt jättää suosiolla liikuntaa vähemmälle, sillä viime viikolla orastavalta tuntunut flunssani tuntuu pahentuneen. Yritän ottaa hieman kevyemmin.

Aloin silti viime viikon aikana miettiä, että mahdoinkohan asettaa hieman utopistisen tavoitteen. Tavoitteeni on laihtua kolmen viikon aikana yhdeksän kiloa. Kova tavoite, tiedän. Vielä eilen luulin, että mennään tavoitevauhdissa, mutta vaaka näytti kriittisellä hetkellä taas +400g. Koko viime viikon painoni on siis vaihdellut niin, että ensin tippuu paljon. Sitten tulee vähän lisää ja sitten tippuu taas rytinällä. Eikä sillä, yhteensä olen ensimmäisen viikon aikana laihtunut 2,4 kiloa, se ei ole ollenkaan huonosti! Yritän olla tuijottamatta pelkkiä lukuja.

Mai vaikenee, mutta vain hetkeksi.

Viimeisestä postauksestani onkin vierähtänyt taas aikaa. Loppukesään on mahtunut hetkellisiä ryhdistäytymisiä ja sitäkin antaumuksellisempia retkahtamisia. Nousujohdetta en ole saanut pysähtymään, korkeintaan hidastumaan hetkeksi.

Siksipä ei olekaan ihme, että hyppäsin mukaan maanantaina startanneeseen Go Fat Go -haasteeseen. Kun laihisteluystäväni laittoi minulle ensimmäistä kertaa linkin fitfarmin sivuille, jossa gfg:stä kerrottiin, tyrmäsin idean samantien. Ehkä täystyrmäys johtui osaksi siitä, että Jutta Gustafsbergin naama koreili etusivulla. Neljän tähden illallisessa Jutan ruokavaliosta saamani kuva ei ollut kovinkaan, hmm... maittava. Ensin alkuun ajatus strukturoidusta ruokavaliosta ja treeniohjelmasta tuntui vastenmieliseltä ja kamalalta, mutta koska itsekuria syömisen hillintään tai liikunnan lisäämiseen ei omasta takaa löytynyt, rekisteröidyin mukaan. Kolmen viikon puristus, sen nyt seisoo vaikka päällään? 

Tämän viikon ajan olen noudattanut gfg-ruokavaliota ja olen äimistynyt! Vähän kaloreita, paljon proteiineja. Koskaan aikaisemmin kalorilaskurin piirakat ja pallukat eivät ole näyttäneet näin hyviltä. Jos ei siis oteta huomioon sitä, että ruokavaliostani noin puolet koostuu proteiineista. Ruokavalio on koottu nerokkaasti, saan suositusten mukaisen määrän kuituja ja kasviksia, eikä n. 1200 kalorin päiväsaannilla tarvitse nähdä nälkää (hassua sinänsä).

Lisäksi haasteeseen kuuluu liikunta. Tunnin aerobisten aamulenkkien lisäksi lihaskuntoa harjoitetaan joko kuntosalilla tai kotitreeneillä. Ja koska minulla on asennevamma kuntosaleja kohtaan (lue, ei riittävästi rohkeutta mennä yksin kuupoilemaan ja kokeilemaan), niin olen alkanut kotitreenit. Kaikille skeptikoille kerrottakoon, että kotitreeni on todella tehokasta! Jos ja kun sen tehokkuutta voidaan mitata sillä, kuinka kipeänä lihakset ovat ja kuinka vaikeaa on nostaa käsiä. Aamulenkit eivät ole välttämättömyys, lenkkeillä voi myös muuna ajankohtana. Mutta koska olen päättänyt vetää kympillä, soi herätyskelloni tänään ennen puoli viittä. Oikeastaan aamulenkin motivaattorina toimi ajatus siitä, että illan saisi pyhittää oleilemiselle, eikä tarvitsisi murehtia liikkumisesta. Sama kai se mikä eteenpäin puskee.

Kerron lisää kuulumisia haasteen edetessä. Mai kuittaa.

Tämä on ollut hyvä viikko. Olen merkinnyt kalorit tarkasti ylös joka päivä. Olen liikkunut jo kahtena päivänä, maanantaina tein vatsa-selkälihasjumpan ja eilen möyrin lattialla jumppapallon kanssa.

Tiistaina olin lähdössä sairaalaan vierailulle ja heitin mustat suorat housut jalkaani. Minun läskihousuni. Viimeksi olen pukenut ne päälleni työhaastatteluun reilu kuukausi sitten, silloin ei ilmennyt samanlaisia ongelmia kuin nyt: Sain ne hädin tuskin jalkaan. Vaatteet eivät valehtele. (Lapsuuteni terveyskeskuksen odotusaulassa oli vaaka punnitsemista varten, ja yläpuolella kyltti "vanha vaaka ei valehtele". En koskaan punninnut itseäni. Vähän irrallista ja turhaa tietoa, mutta tulipa mieleen.)

Totesin, että ehkäpä paisumiseeni osasyynä on myös tuo kirotun rakas autoni. Ennen en ole omistanut autoa, joten aiemmin työmatkat ja kaikki matkat piti taittaa jalan tai polkupyörällä. Hyötyliikunnan määrä on vähentynyt siis huomattavasti, joten lienee syytä oikeasti kiinnittää huomiota myös siihen, että kroppa saa kaipaamaansa liikuntaa. Vaikkei työmatkat aikaisemmin kovinkaan pitkiä olleet, eikä kyseessä ollut varsinainen hikiliikunta, niin parempi sekin on kuin ei mitään.

Juhannus ja pitkä viikonloppu edessä. Suunta maalaisidylliin mökille järven rannalle. Vakaa aikomus on kuluttaa pururataa ahkerasti ja oikeasti myös tarkkailla syömistään. Olisi hullua heittää hetken mieliteon takia hukkaan koko alkuviikon työ ja vaiva.

Onnistuminen ruokkii onnistumista. Se on nykyään minun mantrani. Kun eilen illalla mietin katsoisinko nettitv:stä yhtä lempparisarjoistani vai kokeilisinko jumppaa pallon kanssa, olin jo kallistua "rentoutumisen" ja löhöilyn pariin. Onnistuminen ruokkii onnistumista, totesin -ja vaihdoin jumppavaatteet niskaan.

En olekaan rutisemiseltani ehtinyt jakaa teidän kanssanne elämäni kannalta hyvin merkittävää (ja iloista!) tapahtumaa. Sain nimittäin töitä. Kolmas viikko uudessa työpaikassa käynnistyi tänään. Minulla on aikuisten oikeita palkkatöitä. Kyllä nyt tuntuu niin aikuiselta, niin aikuiselta. Minulla on autolaina ja kuulun ammattiliittoon. Voiko tästä aikuisemmaksi päästä? (Ehkäpä asuntolainalla...) *virn*

Olen onnekas pikku porsas, sillä kyseessä ei ole edes mikään pikku pätkä, vaan vakityö oman alan töissä! Toinen työhaastattelu ja jo tärppäsi. How cool is that? Lokakuussa minut vakinaistetaan ja minulla on virka. Okei, puolen vuoden koeaika kummittelee aika ajoin takaraivossa ja yritän hokea itselleni, että ei pidä nuoleskella ennen kuin tipahtaa.

Uuteen työhön liittyen minun piti tietysti toimittaa hyväksyttävä todistus terveydentilastani ja sen saamiseksi ramppasin työterveyshoitajalla, laboratoriokokeissa ja vielä lääkärin vastaanotolla. Odotin verikokeiden tuloksia kauhulla, erityisesti kolesteroliarvoja, jotka on viimeksi mitattu lukioaikanani. Mutta -olen terveempi kuin luulinkaan. Minussa ei ole mitään vikaa. Kaikki testit olivat ok, näkö ja kuulo hyvät. Ainoat asiat, joista minulle päästiin huomauttamaan, olivat ne, jotka varsin hyvin tiedostan itsekin: tupakanpoltto ja ylipaino. Hitusen ironista oli keskustella asiasta yhtä ympäripyöreän lääkärin kanssa kuin itse olen, mutta onneksi suurimman saarnan rouva ymmärsi jättää väliin. Siitä ei minun tapauksessani olisi ollut mitään vastaavaa hyötyä. 

Viime päivien aikana silti olen huomannut sen, että vaikka mitään vikaa ei sinänsä olisikaan, ei se ole silti tae sille, etteikö jotakin yllättävää voisi silti tulla eteen. Ennemmin tai myöhemmin. Lähipiirin sairastuminen antaa pontta terveempien elämäntapojen toteuttamiseen. Jospa sitä kautta kykenisi ehkäisemään tulevia ongelmia? Tänään otin itseäni niskasta kiinni.