Olen tehnyt päätöksen elämäni muuttamisesta. Vannotin itselleni, että aloitan laihdutuksen ja että tuttavat tiputtavat silmänsä minut nähdessään seuraavan kerran. Tämä päätös on tehty jo turhan monta kertaa.

Olen aina ollut paksu tyttö. Lukioaikanani onnistuin laihduttamaan reilusti yli kaksikymmentä kiloa, mutta uudenlaisesta syömisestä ei tullutkaan elämäntapaa. Pikkuhiljaa huomaamatta kilot palasivat - korkojen kanssa. Raskaaksi tuleminen ei ainakaan auttanut asiaa, vaikka raskauskilot karisivatkin suurimmaksi osaksi laitoksella. Pienen tytön kanssa kotiin jäädessä paino kipusi korkeammalle kuin koskaan.

Nyt tyttö on melkein puolitoistavuotias ja paino edelleen noususuhdanteessa. Viime aikoina olen vältellyt vaakaa ja peilejä. Itselle on helpompaa vältellä totuutta kuin kohdata se silmästä silmään. Ehkä nyt on aika tunnustaa, niin kamalaa kuin se onkin, että paino on tällä hetkellä kolminumeroinen luku. Asian tunnustaminen jäytää kovasti, edes oma mieheni ei tiedä tarkalleen mitä painan; niin salainen asia minulle tuo paino on.

Ajattelin, että omaa motivaatiota nostaisi blogin kirjoittaminen. Tavallaan tuntuu, että mitä julkisemmaksi asian teen, sen kovempi näyttämisen tahto minulle syntyy. Tiedä sitten siitä, mutta näin minä asian näen.

Minulle laihduttamisella ei ole mitään ylevää syytä. "Tahdon parantaa terveyttäni" ei ole minun mottoni. Paljastettakoon, että suurin syy laihdutusinnolleni on pelkkä turhamaisuus. Tahdon näyttää hyvältä ja valitettavasti tällä hetkellä höllyvän vatsan ja käsivarsien kanssa näkymä on melko lohduton.

Nyt kun päätös on tehty, on aika siirtyä toteuttamaan suunnitelmaa. Aika siirtyä puheista tekoihin.