Takaisin astialla. Alkuviikosta ei ole tehnyt mieli vuodattaa. Tuntuu siltä, että asioita on jauhettu jo niin monta kertaa, ettei ole mielekästä kertoa samaa tarinaa. Ei minulla nytkään ole mitään uutta kerrottavaa, mutta kirjoittelenpa kuulumiset painonpudotuksen suhteen.

Eli siis. Tänään, liekö syynä edellispäivien määrällisesti niukka syöminen vai mikä, mutta minä olen laihtunut 19,2 kiloa! Saattaa olla, että tuo on vain sellainen hetkellinen notkahdus painossa, kuka tietää. Vaaka näytti 94,8 kiloa. Uskomatonta.

Nyt alkaa minulla olla aika ottaa itseäni niskasta kiinni, monenkin asian suhteen. Ylimääräistä virtaa saa lähetellä tännepäin. Tai ehkäpä kokeilen, josko tuo liikunnan voima saisi taas ihmeitä aikaan.

Seuraavalla viikolla sitten jotain syvällisempää. Nyt ei kykene.