Kirotut hormonit. Mikä siinä on, että kun aurinko pikkaisen paistaa, alkaa krooninen miehenpuute? Eikä nyt ole kyse mistään kevätkiimasta, ehei. Minä kaipaan flirttiä, romantiikkaa, kauniita sanoja, ensisuudelmia ja niitä kuuluisia perhosia vatsanpohjaan. Miehiä tuntuu pyörivän ympärillä välillä liiaksikin, mutta miehennälkä ei tunnu helpottavan.

Tänään on ollut niin hyvä päivä. Ei ehkä laihdutuksellisesti mitenkään erityinen, mutta sain viimein monta vuotta roikkuneen kouluprojektini valmiiksi. Olisihan sitä voinut viilata vielä ja päläpälä, mutta päätin, että se on nyt valmis. Kyllä sen on pakko ainakin läpi mennä, se on tässä vaiheessa tärkeintä. Kävin sitten palauttamassa ikuisuustehtävää koululle (tänään on tullut siis jo käveltyäkin!) ja fiilis oli mitä parhain! Musiikki pauhasi korvissa täysillä, aurinko paistoi ja tuuli tuiversi hiuksissa -en voinut olla hymyilemättä. Askel oli niin kevyt, että tunsin oikeasti leijuvani. Minä oikeasti taidan olla niin tottunut perusvittuuntuneeseen olotilaani, että kun mieli on korkealla, tuntuu se jotenkin epänormaalilta olotilalta. Voi, kun aina voisikin olla hyvä päivä!

Kumma juttu, mutta kun saa jotakin tehtyä ja on aktiivinen, muutkin hommat on helpompaa aloittaa. Tänään kotiin palatessani aloin pestä ikkunoita. Muuton yhteydessä niitä ei tullut pestyä, kun helmikuussa oli niin kovat pakkaset. Ikkunanpesu odotti kevättä ja sitä on ehkä lykättykin jo turhan pitkään. Mutta tänään, kun minulla on voittamaton olo, sain viimein itseäni niskasta kiinni. Täytyy sanoa, että pesu tuli todellakin tarpeeseen.

Eipä mulla muuta.

"All I'm saying is don't give up, when you're getting so close. All I'm
saying is don't give up, it's the right way you chose." Poets of the Fall -Everything Fades