Nyt on kuulkaas päässyt käymään niin, että minä oon repsahtanut ihan totaalisesti. Yhtenäkään päivänä en ole laskenut kaloreita. Tai jos päivä on alkanut jalosti kalorit merkaten, on into päivän mittaan laskenut kuin lehmän häntä ja syömiseksihän se on mennyt. Ajattelin tulla tunnustamaan syntini tänne anteeksiantoa odottaen.

Ylä- ja alamäkiähän tähän laihdutustaipaleeseen mahtuu, mutta mikä on, kun minun taipaleeni tuntuu olevan pelkkää ylämäkeä? Tietysti tulee hieman liioiteltua, hienostihan minulla on mennyt, mutta se, että olen tyytynyt jämähtämään tähän painoon, harmittaa. Tahdon laihtua, mutta jotenkin kierosti tulee ajateltua, että nääh, minähän olen jo laihtunut. Antaa palaa vaan, ruokaa tänne ja heti!

Nyt sitten. Tämän ämmän pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja hakea motivaatiota lähestyvästä keväästä ja kesästä. Vappuna olen ajatellut nauttia hyvästä ruoasta, mutta ensi viikolla alkaa puurtaminen. Olipas negatiivissävytteinen sana kuvaamaan niinkin hienoa asiaa, kuin laihtuminen... Vappu kuluu rauhallisissa merkeissä kotosalla tytön kanssa, joten minun ei tarvitse pelätä edes suurimman arkkiviholliseni, alkoholin, tuhoisia vaikutuksia laihduttamiseeni. Toivottavasti säät olisivat edes sen verran suosiolliset, että pääsisi tytön kanssa ulkoilemaan ja liikuttamaan tämän mamman ahteria.

Hauskaa vappua kaikille kanssatovereille!