On tämä kesä sitten vaikeaa aikaa. Helppo syyttää mässyttelemisestä jotakin muuta kuin itseään, vaikka totuus on, että olen taas ollut niin helvetin laiska. Mitenkään erityisen suuresti en ole repsahtanut, mutta kalorien merkkaaminen on vaikuttanut ylivoimaiselta tehtävältä. Vaakaan en uskalla mennä.

Vajaa kuukausi ystäväni häihin, joissa minun piti niiiiin näyttää persettä. Ehkä nyt on aika ottaa loppukiri ja astua takaisin ruotuun. Eilen opetin sulhasta tanssimaan valssia, siinä onkin viime aikojen liikunnat. Kyllä siinä silti hiki meinasi tulla!

Kesäsuunnitelmat muuttuivat kertaheitolla, kun viime kesäisestä työpaikasta soitettiin viime viikolla ja kysyttiin tulisinko kuukaudeksi töihin. Muuten kiva, mutta työpätkä asettuu juuri heinäkuulle, jolloin minun piti lomailla tytön kanssa, lähteä mökkeilemään pohjoiseen ja vaikka mitä hauskaa. Työt ovat kuitenkin aina töitä ja vaikka vituttaakin kuukauden pätkää lähteä tekemään suhteellisen huonolla palkalla, on työkokemus aina kotiinpäin, right?

Yritän ajatella positiivisesti, sillä töihin meno tuo tiettyä rytmiä ja sisältöä elämään. Koska ihan oikeasti, viime aikoina en ole saanut opinnäytettä tai mitään muutakaan etenemään ja olen vain lorvinut kotosalla. Ehkäpä töiden jälkeen opinnäytekään ei maistu enää niin puulta ja VALMISTUISIN VIIMEIN!

Mahtuu kesääni silti paljon kivojakin asioita. Kauhunsekaisin tuntein odotan patikkareissua tyttöjen kanssa. Itse en ole koskaan kunnolla ollut vaeltamassa ja lähden kahden kokeneen eräjorman kanssa viikonlopuksi metsään. Katsotaan kuinka ämmän käy. Sain jo toissaviikolla innostuksen kohottaa kuntoani ennen reissua, ettei minua ihan täysin tarvitse raahata perässä, mutta innostus tyssäsi yhden sauvakävelylenkin jälkeen.

Minun ongelmani on krooninen lorvikatari. Se se on.