Täällä taas. Jauhamassa hyvinkin pitkälti samaa vanhaa. Paino on heilunut viime aikoina kivasti parin kilon välillä, että aika tasaisesti mennään. Syy siihen, ettei se kuitenkaan ole päässyt laskemaan on se, että joka viikonloppu on ollut jotakin härdelliä, juhlia, tyttöjen iltoja ja sitä rataa. Nyt kuitenkin kalenteri näyttää mukavan tyhjältä loppuvuotta kohti, että kai tässä pikkuhiljaa voisi tämän viikonloppurepsahtelemisen lopettaa.

Herkkupäivästä en silti luovu! Olen sitä mieltä, että yhtenä päivänä viikossa on pakko saada ottaa hieman vapaammin tuijottamatta kaloreihin niin kuolemanvakavasti. Minun herkkupäiväni ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aamusta iltaan pitäisi mättää karkkiasipsiäsuklaata niin paljon kuin napa vetää.

Arkkiviholliseni alkoholi on myös kuulunut hyvin kiinteänä osana näihin viikonloppurenkumisiini. Nyt on ehkä ihan hyvä hieman rauhoittua ja hiljentyä loppuvuodeksi... Katsotaan miten neiti A:n hiljaiselon käy. Olen niin hirmu hyvä lupailemaan asioita, joita en kuitenkaan pidä, kuten aikaisemminkin on tullut huomattua.

Positiivista tässä kaikessa on se, että viikonloppurepsahtelujen jälkeen takaisin hevosen selkään on noustu ja jatkettu syömisen tarkkailua. Hyviä uutisia myös liikuntarastirintamalta! Yhtenäkään viikkona en ole joutunut sakkoja maksamaan, eli se puolentoista tunnin minimi on kertynyt joka viikko täyteen, vaikka viime viikolla pieni flunssanpoikanenkin yritti iskeä päälle. Viime aikoina muutenkin liikuntaa on tullut harrastettua huomattavasti paljon enemmän kuin aikaisemmin. Ja vaikkei vaaka kovin lupaavia tuloksia olekaan antanut, olen saanut palautetta siitä, että reiteni ovat kaventuneet! Hehei. Voiko se olla mahdollista? Tosiasiahan on, että lihas painaa enemmän kuin läski, eikö niin? Tahdon ainakin uskotella itselleni, että jonkinlaista lihaskasvua on tapahtunut. Harmi, etten tajunnut ottaa alkumittoja kriittisistä paikoista, mutta pidän huolen, että kerron kun ne ihanat koon 42 farkut taas menevät kiinni.

Tällä hetkellä tämä laihduttaminen tuntuu taas vaihteeksi varsin mielekkäältä puuhalta, eikä se ole ollenkaan pakkopullaa tai väkisin puurtamista. Olen myös huomannut, että ei niitä herkkuja oikeasti edes tee mieli koko aikaa, kun on asennoitunut oikein. Kaiken huippu on se, että ostin toissapäivänä litran jäätelöä ja kinuskikastiketta kyytipojaksi ja niitä on vieläkin jäljellä. Annoskoot ovat kaiken a ja o. (Latelen siis jälleen kerran tuttuja itsestäänselvyyksiä...) Ennen tuo satsi katosi parempiin suihin ennenkuin kissaa ehti sanoa. Tässä tämä tällä kertaa, neiti katoaa pakastimelle. ;)