Lupasin ilmoitella, kun ne surullisenkuuluisat farkut mahtuvat taas ja tässä sitä ollaan. Perjantaina karaokeen lähtiessä sujautin nimittäin ne jalkaani. Okei, ehkä sujauttaa on hieman väärä sana kuvaamaan sitä ähinää ja puhinaa, jonka vetoketjun kiinni vetäminen aiheutti ja vyötärölle jäänyt uimarengas ei varmastikaan ollut kovin kaunis näky. Minulla ei nimittäin (onnekseni ehkä?) ole kokovartalopeiliä nykyisessä kämpässäni. No enivei, jalkaan ne oli pakko laittaa ja sillä hyvä. Ilmeisesti miesväki ei pienistä makkaroista pahemmin pelästy!

No mutta asiaan. Kaavailin viime kirjoituksessani loppuvuodesta tulevan ihanan rauhallista, sillä kalenteri oli tyhjää täynnä. Kummasti niitä menoja silti ilmaantui: saunailtaa, syntymäpäiviä... Ja kosteita karaokeiltoja. On se hassua, miten perjantaina menojalkaa alkaa vipattaa ja laulattaisikin. Että tässä taas tämä hiljaiselo ja juomattomuus nähtiin.

Tiesittekö muuten, että vajaat kaksi viikkoa vielä ja minä olen vihdoin valmis! (Ja sitten _ainakin_ vedän perseet!) Tässä enää odotellaan valmistumispäivää. Tärkeimmät asiat on tietysti hoidettu alta pois jo ennenkuin valmistumisesta tuli täysin varmaa, nimittäin mekko juhlia varten. Aioin ostaa Seppälästä itselleni Linkin mekon, joita olin etukäteen jo katsellut vähän sillä silmällä, mutta liian pientä kokoa sovituskopissa päälle tunkiessa mieli muuttui -yllättävää sinänsä. Onneksi kiersin sovituskoppiin isojen tyttöjen osaston kautta ja löysin passelin koltun! Ja tämä ei ollut edes sellainen teltta, joita yleensä isojen tyttöjen mallistot ovat tulvillaan. Vihaako joku muukin vaateostoksilla käyntiä?

Paino pyörii edelleen samoissa lukemissa kuin viimeksikin, ehkä aavistus on menty alaspäin. Liikuntaa on tullut harrastettua ainakin se puolentoista tunnin minimi viikossa, mikä on jo sinänsä ihan hyvä homma. Tulee liikuttua edes vähän, eikä polttarikassa ole minun toimestani karttunut. Viime aikoina erilaiset jumpat ja lihaskuntosysteemit ovat olleet suosiossa, kun lumihankeen ei kamalasti ole tehnyt mieli lähteä lenkkeilemään, paitsi eilen pikkusiskon kanssa. Kuntoplussan Litteä vatsa, vahva selkä -kotiharjoittelusta on tullut viikoittainen rutiini, ja olenkin ollut huomaavinani, että kun lihakset ovat vahvistuneet, ei selkä ole enää ollenkaan niin kipeä kuin ennen.

Rennolla meiningillä ajattelin jatkaa eteenpäin; putoaa, jos putoaa ja jos ei, niin ei sitte väkisin saatana. Samalla linjalla ajattelin kuitenkin jatkaa, näkyi niitä tuloksia sitten tai ei. Opettelen kärsivällisyyttä. Ei ne kilot lähde sormia napsauttamalla, vaikka niin kovasti tahtoisikin. Vielä, kun saisi taottua sen ihan perille asti. Nyt täytyy pitää päänsä.