Tämä on ollut hyvä viikko. Olen merkinnyt kalorit tarkasti ylös joka päivä. Olen liikkunut jo kahtena päivänä, maanantaina tein vatsa-selkälihasjumpan ja eilen möyrin lattialla jumppapallon kanssa.

Tiistaina olin lähdössä sairaalaan vierailulle ja heitin mustat suorat housut jalkaani. Minun läskihousuni. Viimeksi olen pukenut ne päälleni työhaastatteluun reilu kuukausi sitten, silloin ei ilmennyt samanlaisia ongelmia kuin nyt: Sain ne hädin tuskin jalkaan. Vaatteet eivät valehtele. (Lapsuuteni terveyskeskuksen odotusaulassa oli vaaka punnitsemista varten, ja yläpuolella kyltti "vanha vaaka ei valehtele". En koskaan punninnut itseäni. Vähän irrallista ja turhaa tietoa, mutta tulipa mieleen.)

Totesin, että ehkäpä paisumiseeni osasyynä on myös tuo kirotun rakas autoni. Ennen en ole omistanut autoa, joten aiemmin työmatkat ja kaikki matkat piti taittaa jalan tai polkupyörällä. Hyötyliikunnan määrä on vähentynyt siis huomattavasti, joten lienee syytä oikeasti kiinnittää huomiota myös siihen, että kroppa saa kaipaamaansa liikuntaa. Vaikkei työmatkat aikaisemmin kovinkaan pitkiä olleet, eikä kyseessä ollut varsinainen hikiliikunta, niin parempi sekin on kuin ei mitään.

Juhannus ja pitkä viikonloppu edessä. Suunta maalaisidylliin mökille järven rannalle. Vakaa aikomus on kuluttaa pururataa ahkerasti ja oikeasti myös tarkkailla syömistään. Olisi hullua heittää hetken mieliteon takia hukkaan koko alkuviikon työ ja vaiva.

Onnistuminen ruokkii onnistumista. Se on nykyään minun mantrani. Kun eilen illalla mietin katsoisinko nettitv:stä yhtä lempparisarjoistani vai kokeilisinko jumppaa pallon kanssa, olin jo kallistua "rentoutumisen" ja löhöilyn pariin. Onnistuminen ruokkii onnistumista, totesin -ja vaihdoin jumppavaatteet niskaan.