Pakko päivittää blogi, kerrankin kun menee hyvin! (Ja koska tiedän, että J odottaa kieli pitkällä kuulumisiani... Terveisiä J:lle ja hyvää työpäivää!)

Kaksi viikkoa Go Fat Go:ta takana. Taakse jäänyt viikko oli erityisen pitkä ja piinaava, sillä vaaka jumitti samoissa lukemissa koko viikon. Mikään ei tapa motivaatiotani paremmin, kuin se, ettei minkäänlaisia tuloksia ole nähtävissä. Päätin kuitenkin, että tämä katsotaan loppuun asti -ja täysillä. Tippui tai ei.

Ja kyllähän sen tietää, että kun päivittäinen kalorimäärä jää vajaaksi ja harrastaa vielä liikuntaa päälle, että pakko sen painossakin on jossain vaiheessa näkyä. Maalailin jo kauhukuvia päässäni siitä, että kroppani on nyt niin totaalisessa shokissa uudesta ruokavaliostani tai etten liiku tarpeeksi, tai että ne kirotut sekavihannekset olivat sittenkin se kynnyskysymys. Viikonlopun vietin kotikotona maalla, eikä vertailukelpoista vaakaa ollut saatavilla. Tauko painon pakkomielteisestä kyttäämisestä teki hyvää. Tänä aamuna paino olikin jo pudonnut, ja reilusti. Yhteensä kaksi viikkoa GFG:tä ovat poistaneet kropastani 4,8 kiloa, ei ollenkaan hullummin, vaikkei tavoitevauhdissa ollakaan. Kolmen viimeisen viikon aikana olen saanut (surullisenkuuluisia) "kesä"kiloja pois 6,2.

Minua on alkanut hieman hirvittää GFG:n loppuminen. Entäs sitten? Sitten on taas "lupa" syödä kaikkea mitä mieli tekee -kohtuudella. Kaikkihan sen tietävät ettei Mai tunne kohtuutta. Jonkinlainen kompromissi pitäisi löytää strukturoidun ruokavalion ja totaalivapauden väliltä. Viikko aikaa kypsytellä ajatusta. Pelkään kuitenkin sitä, että ensi maanantaina sorrun syömään kaikkea, "kun en ole kolmeen viikkoon saanut syödä oikein mitään" ja hups vaan! Vaivalla pudotetut kilot ovat tulleet taas takaisin.

Viime viikolla liikuin enemmän kuin ensimmäisellä viikolla. Kävin kolme (oikeastaan neljä) kertaa sauvakävelylenkillä, tein kahtena päivänä kotitreenin ja yhden kerran tein oman selkä-vatsajumppani, sillä niska ja selkä ovat olleet pirun kipeät viime aikoina. Tuota neljättä sauvakävelylenkkiä en laske kunnolliseksi, sillä tyttö oli mukana polkupyörän kanssa ja puolessa välissä lenkkiä pyörästä irtosi poljin. Sitäpä en tietysti käsin saanut ruuvattua takaisin paikoilleen, joten kotimatka taittui sauvakävelysauvat kainalossa taluttaen lasten polkupyörää (sateessa). Ei ollut hauskaa.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat silti opettaneet minulle hirmuisen paljon itsestäni. Olen löytänyt sellaista päättäväisyyttä, itsekuria ja voimavaroja itsestäni, etten ole tietänyt moisten olevan edes olemassa! Olen lähtenyt lenkille, vaikka on väsyttänyt, olen treenannut lihakset kipeänä ja olen puskenut lihaskuntotreenit sisulla läpi. Minä olen äärimmäisen ylpeä itsestäni.

 

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle.
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
-Eeva Kilpi