Tänään kohti lapsuudenkotia ajellessani näin tienvieressä pojan jojoilemassa. Luulin jo, että ko. kapistus on nykyajan lapsille täysin tuntematon, ja että jojo oli vain ohimenevä villitys omanikäisteni keskuudessa (vaikka wikipedia näköjään väittää sen olevan yksi vanhimpia tunnettuja leluja, aina oppii uutta). En minä kyllä lapsena kovin hyvä ollut jojon kanssa, hädin tuskin onnistui pari perustemppua. Nyt minä olen sitäkin taitavampi. Jojoilen painoni kanssa. Lähiaikoinahan julkaistiin tutkimus, jonka mukaan painon jojoileminen ei olekaan niin vaarallista kuin aikaisemmin on luultu. Pääasia, että laihtuu edes väliaikaisesti. Olen hyvä valkkaamaan itselleni mieluisia uutisia.

Voi sitä vitutuksen määrää, kun totesin tänään, että muutama kilo enää lisää ja olen taas niissä lukemissa mistä matkani alunperin alkoi. Tiedän, että jotain pitäisi tehdä, mutta mistä helvetistä löydän taas sen taistelutahtoni? Minä olen lihava, säälittävä lehmä. Saamaton paska. Kuten jokainen varmasti huomaa, tänään ei ole hyvä päivä.

Onneksi huomenna alkaa taas uusi viikko, uusi mahdollisuus.