sunnuntai, 1. heinäkuu 2012

Ainahan se on mielessä -loma.

Vielä viikko töitä! Sen jälkeen tiedossa on elämäni ensimmäinen palkallinen kesäloma. Ihan uskomattoman ihanaa. Pientä maistelua lomasta olen ottanut jo mökkeilyn muodossa viikonloppuisin.

Juhannus mökillä sujui varsin mukavasti. En tiedä olenko tullut vanhaksi, mutta juhannuksena ajatus mistään bileistä ei jaksanut kiinnostaa. Tiedossa olisi ollut useammatkin pippalot, joihin kutsu kävi, mutta minä jäin tyttäreni kanssa mökille. Lenkkeilin, uin ja saunoin. Ja valitsin saunan jälkeen pillimehun siiderin sijaan. Kulutin mökkien vieressä kulkevaa pururataa ahkerasti ja vielä joogasin viikonlopun aikana. Pienimuotoinen hengähdystauko kaikesta teki terää. Samalla linjalla jatkoin tänä viikonloppuna. Taidan todellakin olla loman tarpeessa.

Vaikka edessä onkin loma, niin liikuntarutiinistani en aio lomailla eikä syömistä saa päästää riistäytymään käsistä. Viime aikoina kaloreiden merkkaaminen on jäänyt, mutta mielestäni olen silti nauttinut kaikkea kohtuudella.

Kiitos vielä kuvapostauksen kommenteista, ne lämmittivät todella paljon. (vuodatus tosin vaan on hukannut -ainakin tällä hetkellä- kaikki kuvani postauksista.) Täytyy silti muistaa, että minulla on vielä pitkä tie tavoitteeseeni. Kilollisia muutoksia tosiaan ei ole tapahtunut kuin se surkeat kaksi tai kolme kiloa. Ehkä ihan heti ei uskoisi, että kuvissa poseeraa liki 110 kiloinen keijukainen, joka painoindeksin mukaan on vaikeasti lihava? Olen yrittänyt opetella tuijottamaan peiliin vaa'an numeroiden sijasta. Kenties se tekisi meistä monelle hyvää?

keskiviikko, 13. kesäkuu 2012

Kuvapäivitys

Päätin havainnollistaa edellisessä postauksessa kuvailemaani tilannetta kuvilla. Saattaa järkyttää herkimpiä lukijoita.

Tässä olen minä jouluna. Varsin tuhdissa kunnossa. Läski tekee hattaraa.

Tässä olen minä keväällä.

Tietysti tuo joulun kuva on kaikista pahin mahdollinen ja nämä kevään kuvat hieman anteeksiantavampia vaatetuksen ja kuvakulmien puolesta, mutta en kai minä ihan kaikkea sentään voi kuvitellakaan. You tell me?

sunnuntai, 10. kesäkuu 2012

Must on tullu urheiluhullu

Oijoi. Edellisestä päivityksestä näköjään on aikaa ihan liian kauan. Olen laiminlyönyt blogiparkaani – ja siinä sivussa hieman itseäni.

Kuka arvaa miten gfg-haasteen kanssa kävi? Laihduin gfg-haasteen aikana seitsemisen kiloa, tarkat luvut puuttuvat, sillä arvatenkin heti kun haaste loppui, loppui minulta myös into minkäänlaiseen syömisen tarkkailuun. Virallisia punnitustuloksia en ole näköjään sokerihumalaltani ehtinyt kirjata minnekään, eikä näin kymmenen kuukauden jälkeen enää oikein muista… Tunnen itseni näköjään turhankin hyvin, sillä minulle kävi juuri niin kuin olin pelännyt. Mikä siinä on, että vaikka tietää, että tässä on sudenkuoppa –näin voi käydä, jos et ole varuillasi, niin silti menee ja tekee juuri niin? Gfg-haasteen päättymisen jälkeen nautin sokerihumalastani. Voin kertoa, että kolmen viikon totaalisokerittomuuden jälkeen jo pelkkä jäätelötuutti sai silmät pyörimään päässä. Sokeritankkauksen jälkeen suuntasin ABC:lle syömään ja siitä se alamäki sitten lähti. Takaisin vanhoihin tapoihin. 

Talvesta minulla ei ole pahemmin mitään kerrottavaa, tai ainakaan laihdutuksellisesti. En edes oikeastaan muista, mitä talven aikana on tapahtunut! Tai no, sen verran on tapahtunut, että paino pyörii taas mukavasti samoissa lukemissa kuin ennen gfg:tä. 

Mutta, ihan kaikki toivo ei ole mennyttä. Olen tässä kevään mittaan saanut jonkinlaisen liikuntainnostuksen. Kirpparilta löytyi edullisesti kasa Kuntoplussan kotijumppadvd:eitä ja ohje ohjelmien yhteensovittamiseen. Tosin, parin viikon "lepotauko" välissä on hieman syönyt suurinta innostustani ja kummasti tuppaa taas laiskottamaan, mutta viime viikolla olen jo taas yrittänyt potkia itseäni perseelle. Syömisen kanssa minulla on hieman petrattavaa. Tai siis sen kontrolloimisen kanssa. Pelkkä liikunta ei kuitenkaan riitä laihtumiseen. En aio kuitenkaan pakkomielteisesti pingottaa, olen hedonisti, siitä ei pääse mihinkään. Hakusessa on tällä kertaa pysyvä muutos ja elämäntavat, joita voin noudattaa lopun ikääni.

Oikeastaan minulla on aika hyvä fiilis. Kiloja ei ole karissut tämän jumppainnostukseni myötä kuin kaksi tai kolme, mutta kroppa tuntuu ja näyttää paremmalta. Minulla on paljon ryhdikkäämpi olo ja kuulemma reidet ja takapuoli ovat kiinteytyneet. Hullua, miten moni on huomannut minun "laihtuneen" vaikka kilollisia muutoksia ei juuri olekaan tapahtunut. Kyllä itsekin muutoksen huomaa, kun vertaa viime jouluna otettuihin kuviin. Tässä vaiheessa harmittaa ainoastaan se, etten tajunnut lähteä mittanauhan kanssa liikkeelle.

Loppujen lopuksi siis täällä painiskelen edelleen samojen vanhojen ongelmien kanssa. Tällä kertaa yritän olla hieman kärsivällisempi. Tuloksia tulee, jos on tullakseen. Siihen asti nautin liikunnan tuomasta lisäenergiasta ja hyvästä olosta!

maanantai, 5. syyskuu 2011

Lopun alkua

Pakko päivittää blogi, kerrankin kun menee hyvin! (Ja koska tiedän, että J odottaa kieli pitkällä kuulumisiani... Terveisiä J:lle ja hyvää työpäivää!)

Kaksi viikkoa Go Fat Go:ta takana. Taakse jäänyt viikko oli erityisen pitkä ja piinaava, sillä vaaka jumitti samoissa lukemissa koko viikon. Mikään ei tapa motivaatiotani paremmin, kuin se, ettei minkäänlaisia tuloksia ole nähtävissä. Päätin kuitenkin, että tämä katsotaan loppuun asti -ja täysillä. Tippui tai ei.

Ja kyllähän sen tietää, että kun päivittäinen kalorimäärä jää vajaaksi ja harrastaa vielä liikuntaa päälle, että pakko sen painossakin on jossain vaiheessa näkyä. Maalailin jo kauhukuvia päässäni siitä, että kroppani on nyt niin totaalisessa shokissa uudesta ruokavaliostani tai etten liiku tarpeeksi, tai että ne kirotut sekavihannekset olivat sittenkin se kynnyskysymys. Viikonlopun vietin kotikotona maalla, eikä vertailukelpoista vaakaa ollut saatavilla. Tauko painon pakkomielteisestä kyttäämisestä teki hyvää. Tänä aamuna paino olikin jo pudonnut, ja reilusti. Yhteensä kaksi viikkoa GFG:tä ovat poistaneet kropastani 4,8 kiloa, ei ollenkaan hullummin, vaikkei tavoitevauhdissa ollakaan. Kolmen viimeisen viikon aikana olen saanut (surullisenkuuluisia) "kesä"kiloja pois 6,2.

Minua on alkanut hieman hirvittää GFG:n loppuminen. Entäs sitten? Sitten on taas "lupa" syödä kaikkea mitä mieli tekee -kohtuudella. Kaikkihan sen tietävät ettei Mai tunne kohtuutta. Jonkinlainen kompromissi pitäisi löytää strukturoidun ruokavalion ja totaalivapauden väliltä. Viikko aikaa kypsytellä ajatusta. Pelkään kuitenkin sitä, että ensi maanantaina sorrun syömään kaikkea, "kun en ole kolmeen viikkoon saanut syödä oikein mitään" ja hups vaan! Vaivalla pudotetut kilot ovat tulleet taas takaisin.

Viime viikolla liikuin enemmän kuin ensimmäisellä viikolla. Kävin kolme (oikeastaan neljä) kertaa sauvakävelylenkillä, tein kahtena päivänä kotitreenin ja yhden kerran tein oman selkä-vatsajumppani, sillä niska ja selkä ovat olleet pirun kipeät viime aikoina. Tuota neljättä sauvakävelylenkkiä en laske kunnolliseksi, sillä tyttö oli mukana polkupyörän kanssa ja puolessa välissä lenkkiä pyörästä irtosi poljin. Sitäpä en tietysti käsin saanut ruuvattua takaisin paikoilleen, joten kotimatka taittui sauvakävelysauvat kainalossa taluttaen lasten polkupyörää (sateessa). Ei ollut hauskaa.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat silti opettaneet minulle hirmuisen paljon itsestäni. Olen löytänyt sellaista päättäväisyyttä, itsekuria ja voimavaroja itsestäni, etten ole tietänyt moisten olevan edes olemassa! Olen lähtenyt lenkille, vaikka on väsyttänyt, olen treenannut lihakset kipeänä ja olen puskenut lihaskuntotreenit sisulla läpi. Minä olen äärimmäisen ylpeä itsestäni.

 

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle.
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
-Eeva Kilpi

maanantai, 29. elokuu 2011

Välitilinpäätös

Ensimmäinen viikko gfg:n ihmeellisessä maailmassa takana. Ruokavalion noudattaminen on ollut helppoa, eikä liikunta ole ollut pakkopullaa. Ruokien valmistamiseen kulutan aikaa silti enemmän kuin normaalisti. Minulle on ollut helppoa erityisesti se, että minulla on lista asioista, joita saan syödä ja siinä se. Suuhun ei laiteta muuta. Minä en ole lipsunut _lainkaan_, kuka olisi uskonut? Okei, joustan säännöissä sen verran, että haistatan pitkät kiellettyjen kasvisten listalle. Jos tahdon syödä vihannessekoitusta tai keittojuureksia, niin minähän syön. Tuskin se on se kynnyskysymys tässä hommassa.

Omasta tahdonvoimastani kertonee eniten se, että perjantaina kävin kotikotona, pöydät notkuivat ihania leipiä ja pullaa. Tarkemmassa tarkastelussa silmiini eksyi myös juustonaksuja, suklaata ja lakritsia. Kamalan paljon kaikkea hyvää! Eilen olin tytön ja hänen isänsä kanssa ulkona syömässä. Tai siis katselemassa kun toiset söivät. Minä join coca cola zeroa. Välillä pitää oikein keskittyä siihen, ettei vanhasta tottumuksesta vaan napsaise jotain suuhunsa, sen verran houkuttelevasti tytön ranskalaiset olivat naamani edessä.

Voikohan muuten sokerikrapula tulla viikon viiveellä? Eilen kärsin niiiiiiiin jäätävästä päänsärystä ja huonovointisuudesta, että oksat pois. Särkylääkkeet eivät auttaneet, eikä nukkuminen. Yritin huijata kroppaani kokiksella.

Viime viikkoon mahtui kaksi kotitreeniä ja kolme ~tunnin sauvakävelylenkkiä. Ehkä olisi pitänyt jättää suosiolla liikuntaa vähemmälle, sillä viime viikolla orastavalta tuntunut flunssani tuntuu pahentuneen. Yritän ottaa hieman kevyemmin.

Aloin silti viime viikon aikana miettiä, että mahdoinkohan asettaa hieman utopistisen tavoitteen. Tavoitteeni on laihtua kolmen viikon aikana yhdeksän kiloa. Kova tavoite, tiedän. Vielä eilen luulin, että mennään tavoitevauhdissa, mutta vaaka näytti kriittisellä hetkellä taas +400g. Koko viime viikon painoni on siis vaihdellut niin, että ensin tippuu paljon. Sitten tulee vähän lisää ja sitten tippuu taas rytinällä. Eikä sillä, yhteensä olen ensimmäisen viikon aikana laihtunut 2,4 kiloa, se ei ole ollenkaan huonosti! Yritän olla tuijottamatta pelkkiä lukuja.

Mai vaikenee, mutta vain hetkeksi.