En olekaan rutisemiseltani ehtinyt jakaa teidän kanssanne elämäni kannalta hyvin merkittävää (ja iloista!) tapahtumaa. Sain nimittäin töitä. Kolmas viikko uudessa työpaikassa käynnistyi tänään. Minulla on aikuisten oikeita palkkatöitä. Kyllä nyt tuntuu niin aikuiselta, niin aikuiselta. Minulla on autolaina ja kuulun ammattiliittoon. Voiko tästä aikuisemmaksi päästä? (Ehkäpä asuntolainalla...) *virn*

Olen onnekas pikku porsas, sillä kyseessä ei ole edes mikään pikku pätkä, vaan vakityö oman alan töissä! Toinen työhaastattelu ja jo tärppäsi. How cool is that? Lokakuussa minut vakinaistetaan ja minulla on virka. Okei, puolen vuoden koeaika kummittelee aika ajoin takaraivossa ja yritän hokea itselleni, että ei pidä nuoleskella ennen kuin tipahtaa.

Uuteen työhön liittyen minun piti tietysti toimittaa hyväksyttävä todistus terveydentilastani ja sen saamiseksi ramppasin työterveyshoitajalla, laboratoriokokeissa ja vielä lääkärin vastaanotolla. Odotin verikokeiden tuloksia kauhulla, erityisesti kolesteroliarvoja, jotka on viimeksi mitattu lukioaikanani. Mutta -olen terveempi kuin luulinkaan. Minussa ei ole mitään vikaa. Kaikki testit olivat ok, näkö ja kuulo hyvät. Ainoat asiat, joista minulle päästiin huomauttamaan, olivat ne, jotka varsin hyvin tiedostan itsekin: tupakanpoltto ja ylipaino. Hitusen ironista oli keskustella asiasta yhtä ympäripyöreän lääkärin kanssa kuin itse olen, mutta onneksi suurimman saarnan rouva ymmärsi jättää väliin. Siitä ei minun tapauksessani olisi ollut mitään vastaavaa hyötyä. 

Viime päivien aikana silti olen huomannut sen, että vaikka mitään vikaa ei sinänsä olisikaan, ei se ole silti tae sille, etteikö jotakin yllättävää voisi silti tulla eteen. Ennemmin tai myöhemmin. Lähipiirin sairastuminen antaa pontta terveempien elämäntapojen toteuttamiseen. Jospa sitä kautta kykenisi ehkäisemään tulevia ongelmia? Tänään otin itseäni niskasta kiinni.